maanantai 30. kesäkuuta 2008

Päätöksiä, päätöksiä

Meillä oli eilen hurjan kivaa kun oltiin Niihaman ulkoilumajalla parin kaverin ja heidän koirien kanssa grillaamassa. Harmillista oli, että Iinapiina ei päässyt mukaan, koska se ontui toista jalkaansa. Toista etujalkaa. Se loukkas sen ilmeisesti pari päivää sitten (taas) leikkiessään ulkona. No illalla se oli jo ihan kunnossa, mutta eilen aamulla taas ontui vähän. Nyt se ei enään onnu, mutta tuntuu vähän varovan sitä. En sitten viittinyt ottaa Iinaa mukaan sinne, kun vapaana koirat riekkuivat, niin saa Iina olla nyt levossa vähän aikaa. Onneksi 3vkon päästä on myös eläinlääkäri, saa sitten vähän kysyä tosta jalasta jos se vaivaa vielä sillon. Tuo on niin koheli että luokkaa noita koipiaan jatkuvasti.


No Hipulla oli hurjan kivaa! Opin taas paljon uutta Hipusta ja on kiva nähdä miten siitä on tullut "aikuinen", tai sanotaanko, aikuisempi..


Siellä oli pari muutakin koiraa, ja kaikki vapaana. Hippu istui mun kyljessä kiinni koko ajan vaikka yritin innostaa sitä juoksenteleen vähän. Mulla oli makkaraa taskussa, joten se oli ehkä osasyy siihen, miksi Hippu viihtyi mun vieressä koko ajan ;) Hipusta on tullut vähän pidättäytyvä, pienenähän se juoksi kaikki ihmiset läpi ja pussaili kaikki. Nyt se ei enää niin välitä uusista ihisistä joita se ei tunne, sillä kestää aina tutustua hetki, mutta kaikki tutut saa edelleen kunnon pusut nähdessään Hipun ;) Pidättäytyvyys lienee oikea sana, koska arka tuo koira ei ole, se ei vaan välitä kaikista, varsinkaan alussa. Pieniä traumoja se on saanut isoista koirista kun pari isoo koiraa on päässyt liian lähelle kun omistajat on niitä flexeissä vienyt ja päästänyt koiran vaan iholle. Hippuhan pelkäs hulluna. Hippu on parhain koira, mitä ihminen voi ensimmäiseksi ikiomaksi koiraksi saada. Ihan varmasti on. Arkitottelevaisuus meillä on hanskassa, Hippua voi pitää vapaana, se tulee luokse käskystä.. JOllei lähistöllä ole rusakkoa tai lintua :D Hippu ei hauku. Ainut meiän "ongelma" oli eroahistus, sitä on vieläkin vähän mutta selkeesti helpottanut kun Hippu on saanut kaverin taloon. Se eroahistus lienee syynä myös sille, että Hippu ei lähde kauaksi musta. Mikä on ehkä ihan hyväkin asia :)


Nyt olen vähän ajatellut, että alan treenaamaan Hipun kanssa tokon alo:n liikkeitä. Perusasento meillä on ihan pikkasen hakusessa, oon sen kanssa taistellut jo kauan, mutta ajattelin kokeilla toista opettamistapaa, josko se auttaisi. Saa sitten nähdä mitä tulevaisuus tuo tullessaan :) Hipussa on aineksia, sen mä tiän. Ainut ongelma sille voi olla paikkamakuu, miten saan sen makaamaan sen pari minsaa niinkin kaukana musta :D


Iinalle on suunnitelmissa ainakin ne näyttelyt, ja aika varmasti se tokokin. Kaikki kiinnostaa joten, aikalailla koiran mukaan mennään.


Niinjuu ja tuohon Hipun korvavaivaan. Tänään tai huomenna trimmaan nuo korvat ihan sileiksi, ainakin sisäpuolelta.


torstai 26. kesäkuuta 2008

Jännittävää!

Aika rientää! Iinapiina täytti tällä viikolla hurjat 12vkoa, ollaan tänään menossa ekoille rokotuksille ja Iinapiina saa samalla sirun niskaansa. Hippu pääsee myös lääkäriä moikkaan kun tarkastetaan onko korvissa viel ongelmaa. Pahoin pelkään että on. :( Eli joutuu huuhteluttaan nuo korvat.. Mikä ei oo mukavaa kun pitää nukuttaa koira. Ja tietty se hintakin kirpasee kun tulee yli 100e lasku. Onneksi on vakuutus. Mistä tulikin mieleen että vois Iinankin vakuutuksen postittaa että se tulee voimaan, vähän unohtunut.


Iina painaa 6kg ja säkä on n. 35cm. Tuntuu ettei se kasva mutta mitoista näkee, että kyllä tyttö on vaan kasvanut, ite sitä ei vaan niin huomaa. Iinasta on kaivautunut esiin aikamoinen terroristi, neiti kiusaa Hippua välillä vähän liikaakin kun Hippe on tollanen mammari eikä ärise jos Iinapiina menee liiallisuuksiin. Iina on saanut jo pari kaveriakin, ensimmäinen tapaaminen Java-koiran (harjakoira/papillon -mix) kanssa meni vähän pelottavissa merkeissä kun Iina oli niin pikkuinen ja jäi Javan juoksuleikkien alle. Huomenna olisi tarkoitus Java nähä uusiksi, nyt voikin olla että Java jää Iinan alle! :D Nähtiin myös Javan "sisko", kiinanharjakoira pp Nele, joka oli niiiiiin pikkunen pallo, että Iinan leikit oli ihan liian rajuja sille.


Iina pääsi myös pari viikkoa sitten hoitoon kaverille, jolla on collie Nuga, Iina ja Nuga painivat keskenään ja tuli hyvin toimeen! Pitäis myös collieyhdistyksen pentutapaamisiin mennä, jossa olis sit eri ikäisiä pentuja. Kaikista koirista tuo tykkää ja ihmisistä. Jos koira haukkuu niin se on Iinan mielestä vielä vähän pelottavaa. Iina ei paljonkaan hauku, kotona kun se komentaa kissoja leikkiin niin sillon haukkuu pari kertaa. Hippu kun ei hauku niin neiti ei saa huonoja vaikutteita ;) Vaikka ei mua pieni haukkuminen haittaa, kun nyt ei turhia räksytä, kerrostalossa kun asutaan toistaseksi.

Kunhan Iina on saanut kaikki rokotukset niin pitäisi osallistua ekaan mätsäriinkin. :)

Tässä on kuvia Iinasta kahden viikon takaa:



Iina on kuitenkin tuostakin jo hieman kasvanut. Päivitän tähän eläinlääkärikäynnin jälkeen lisää, ja otan uusia kuvia. :)


Vähän vanhempia yhteiskuvia:







LISÄTTY KLO 20:32

Noniin, eli eläinlääkärissä käytiin kummankin kanssa. Iina oli oikein reipas, ei ees huomannut rokotuksia, eikä edes sirun laittoa kun kiva täti antoi raksuja :D

Hipulla ei sit niin hyviä uutisia ollutkaan :( Hipulla edelleen hiiva korvissa ja korvat ärtynyt, huuhteluttaan ne nyt joutuu, Paavon kesäloma alkaa ens viikon jälkeen ja mennään sitten varaamaan aika. Eläinlääkäri vähän sanoi, että Hippe tulee todennäköisesti kärsiin tästä vaivasta ja korvistaa enemmän tai vähemmän koko sen elämän ajan :( Hipun korvakäytävät on TODELLA ahtaat, luvattoman ahtaat, ja ilma ei pääse kiertään sitäkään vähää mitä se noiden löppäkorvien alta muuten pääsis ja se möhnä jää sinne korvaan lillumaan. Jatketaan korvatippakuuria ja säännöllisesti epi-oticia puhdistukseen, siihen huuhteluun asti toimimme näin. Hippu itse ei tunnu korvista kärsivän, aamuisin/itaisin se niitä rapsuttelee mutta ei muuten. Lääkäri sanoi että voi kuitenkin olla että huuhtelu auttaa kun sieltä saa kaiken sen moskan pois, ei vaan yhtään huvittais nukututtaa koiraa, mutta pakkohan se on. Myös pissanäyte mun pitää huomenna viedä lääkäriin, kun Hipulla saattaa olla pissatulehduskin vielä. Viimeksikään se ei oireillut mitenkään ja kerroinkin lääkärille että se on nuollut itteensä normaalia enemmän ja sillä on päässyt pissaa alleen aina kun se lutkuttaa itteensä. Ulkona se merkkailee muutenkin paljon joten sitä en tiä, onko normaalia enemmän. Noh, sen näkee huomenna. Huoh. Voi Hippeparkaa.

Iinalla meni tosiaan kaikki hyvin, sydänäänet oli hyvät ja kehui pentua reippaaksi, mitä se kyllä onkin. Lääkäri oli sanonut Paavolle että "tämä rokotus voi sitten väsyttää Iinapiinaa pari päivää", Paavo oli vaan tokaissut että "No se oliskin kyllä tosi hyvä juttu!", lääkäriä oli naurattanut. Mitään väsymisen merkkejä ei kyllä valitettavasti ole ollut havaittavissa.

Ajattelin nyt alkaa pikkuhiljaa treenaamaan seisottamista, ja perusasentoa. Pieniä aikoja kerrallaan. Naksutinta oon ajatellut käyttää apuna.

sunnuntai 8. kesäkuuta 2008

Kesä, kuuma!

Kylläpäs aika rientää näin kesällä! Iinalla on jo kohta rokotuksetkin!


Iina on ihan hirmusen rohkea pentu, josta on tosi ilonen! Oltiin tuossa mätsäreissä torstaina, istuttiin nurtsilla 3h, vähän kauempana koirakavereiden kanssa ja iina vaan rakasti kaikkia, tunki jokaisen ihmisen syliin vuorotellen ja tykkäs koiristakin. Alussa iina arkaili pikkasen ulkona, jos mentiin johonkin vieraaseen paikkaan, pois tosta pihapiiristä, mutta enään se ei kyllä arkaile :) Ainut, että rappu on vielä pelottava, joten se kuljetaan sylissä.


Iina koettelee myös Hipun hermoja. Sisällä lähinnä. Hippe ei ärise vaikka tuo roikkuu sen korvissa, perskarvoissa, hännässä, tassussa, ihan kaikessa mistä se saa kiinni. Ulkona niillä sitten meneekin lujaa ja ulkona riehutaan kunnolla :D Ollaan pidetty Iinaa paljon vapaana ulkona ja tovon, että vanhemmitenkin voi siihen luottaa niin ettei se lähde omille seikkailuilleen.


Ollaan käyty tuossa lähellä olevalla ammattikoululla juoksuttamassa koiria kun siellä on hyvät alueet ja voi pitää hyvin vapaana.


Neiti painoi muutama päivä sitten tasan 4kg. :)


Kuvasaastetta: